Kun ympyrä sulkeutuu – sama auto palasi meille 20 vuotta myöhemmin

Joskus elämä kulkee kummallisia reittejä. Toisinaan se kiertää niin pitkän lenkin, että ehtii jo unohtaa koko lähtöpisteen. Ja sitten, aivan tavallisena työpäivänä, pihaan tupsahtaa vanha tuttu 20 vuoden takaa.

Ei entinen työntekijä,  maksamaton lasku eikä Tonin kadonnut 10 millin hylsy, vaan auto.

Ja nimenomaan sellainen auto, jonka tarina meidän kanssamme alkoi jo vuonna 2005.

Ensimmäinen kierros alkoi kolarista

Vuonna 2005 ostimme tämän auton kolarikorjattavaksi. Silloin elettiin aikaa, jolloin puhelimella lähinnä soitettiin, internet piti ääntä yhdistäessään ja varaosia ei tilattu yhdellä peukalonheilautuksella suoraan toiselta puolelta Eurooppaa.

Auto oli saanut osumaa, mutta ei niin pahasti, etteikö siitä olisi vielä kunnollista kulkupeliä rakennettu. Niinpä vauriot korjattiin, auto laitettiin kun

toon ja vuonna 2006 se luovutettiin uudelle omistajalleen jatkamaan elämäänsä.

Siinä vaiheessa kukaan ei tietenkään ajatellut, että tapaamme vielä joskus uudelleen. Auto lähti maailmalle kiiltävänä ja ryhdikkäänä, ja me jäimme tänne korjaamaan seuraavaa ranskalaista kulkupeliä, joka oli päättänyt ilmaista persoonallisuuttaan kojelaudan varoitusvalojen välityksellä.

Vuodet vierivät, ihmiset vanhenivat ja Toni’s Takeover kasvoi siinä sivussa. Meille tuli lisää lapsia, lisää harmaita hiuksia, enemmän työkaluja ja huomattavasti vähemmän kärsivällisyyttä huonosti tehtyjä virityksiä kohtaan.

Autosta emme kuulleet mitään.

Kunnes nyt.

Vanha tuttu saapui takaisin kotiin

Kaksikymmentä vuotta myöhemmin sama auto tupsahti meille uudestaan. Tällä kertaa sitä ei kuitenkaan tuotu korjattavaksi, vaan purettavaksi.

Siinä oli hetken sellainen

olo kuin olisi tavannut vanhan koulukaverin, jota ei ole nähnyt vuosikymmeniin. Ensin katsotaan vähän sivusta ja mietitään, että onko tuo todella se sama. Sitten tunnistetaan tutut piirteet ja lopulta todetaan, että kyllä se on – vaikka elämä onkin jättänyt pintaan muutaman jäljen.

Tai tässä tapauksessa aika monta.

Auto oli kyllä ehtinyt nähdä maailmaa.

Matkan varrella se oli saanut osakseen huoltoa, käyttöä, kilometrejä ja ilmeisesti myös jonkin verran sellaista rakkautta, jota voisi kohteliaasti kuvailla hieman kovakouraiseksi.

Sanotaan vaikka näin, että jos auto olisi voinut itse valita, se olisi saattanut toivoa elämänsä viimeisille vuosille vähän enemmän hellää pesusientä ja vähän vähemmän ilmastointiteippiä.

Kaikki rakkaus ei näytä samalta. Yksi vaihtaa öljyt ajallaan, toinen pesee auton hammasharjalla ja kolmas kiinnittää irtoavan osan nippusiteellä niin tiukasti, että ratkaisu kestää auton lisäksi mahdollisesti myös seuraavan jääkauden.

Tämä yksilö oli selvästi tavannut ainakin sen kolmannen tyypin.

Elämä näkyy, mutta niin sen kuuluukin

Kahteenkymmeneen vuoteen mahtuu paljon. Autolle se tarkoittaa lukemattomia kylmäkäynnistyksiä, työmatkoja, kauppareissuja, katsastuksia, kuoppia, pakkasaamuja ja niitä hetkiä, jolloin polttoainevalo syttyy, mutta kuljettaja päättää silti ajaa vielä ainakin kolme päivää.

Sen kyydissä on todenn

äköisesti kuljetettu lapsia, koiria, ostoskasseja, renkaita, remonttitarvikkeita ja ainakin yhtä tavaraa, jonka kuljettaja on jälkeenpäin tajunnut olleen aivan liian suuri kyseiseen autoon.

Penkeille on ehkä kaatunut kahvia. Tavaratilassa on saattanut hajota kauppakassi. Kojelautaa on läimäisty, kun jokin varoitusvalo on syttynyt juuri väärällä hetkellä. Autoa on kehuttu silloin, kun se on lähtenyt käyntiin kovalla pakkasella, ja haukuttu täysin estoitta silloin, kun se ei ole.

Toisin sanoen se on elänyt aivan tavallista auton elämää.

Ja nyt se seisoi jälleen meidän pihassamme, samojen ihmisten edessä, jotka olivat rakentaneet sen uudelleen liikenteeseen jo vuonna 2005.

Onhan siinä jotain aika hienoa.

Hieman surullista, vähän liikuttavaa ja samalla aivan hulvattoman absurdia. Me korjasimme auton takaisin tien päälle ja kaksi vuosikymmentä myöhemmin saamme kunnian purkaa sen takaisin osiksi.

Täyden palvelun talo, mutta toimitusaika oli tällä kertaa 20 vuotta.

Purkuun tuleminen ei tarkoita hyödyttömäksi muuttumista

Vaikka tämän auton omat ajopäivät ovat nyt ohi, sen tarina ei pääty tähän. Autossa on edelleen runsaasti hyviä ja täysin käyttökelpoisia osia, jotka pääsevät jatkamaan elämäänsä muiden autojen mukana.

Jokin sen osa saattaa korjata toisen auton, jonka uusi varaosa on jo lopetettu. Toinen osa voi pelastaa auton, joka muuten päätyisi turhaan romutettavaksi. Kolmas saattaa olla juuri se pieni, hankalasti löydettävä muovinpala, jonka puuttumisen vuoksi joku on kiroillut autotallissaan jo kaksi viikkoa.

Ja kuten purkaamoalalla hyvin tiedetään, mitä pienempi ja mitättömämmän näköinen osa, sitä varmemmin sitä ei saa enää uutena mistään.

Kokonaisena tämä auto ei ehkä enää palvele liikenteessä, mutta osina sillä voi olla edessään vielä pitkäkin tulevaisuus. Moottorin, vaihteiston, korinosien ja sähkölaitteiden lisäksi käyttöön voidaan saada valtava määrä pienempiä osia, kiinnikkeitä, katkaisijoita, johtosarjoja ja muita sellaisia kapistuksia, joita kukaan ei muista tarvitsevansa ennen kuin oma menee rikki.

Purkaamolla auto ei siis varsinaisesti kuole. Se vain hajaantuu uusiin tehtäviin.

Vähän kuin meidän työpäivämme: yksi ihminen vastaa puhelimeen, etsii varaosia, tekee laskuja, ottaa kuvia, päivittää verkkokauppaa ja yrittää samalla muistaa, miksi alun perin käveli hallin toiselle puolelle.

Me muistimme auton – auto tuskin muisti meitä

Olisi tietysti romanttista ajatella, että auto tunnisti kotipihan ja huokaisi helpotuksesta: ”Vihdoinkin takaisin. Nämä ihmiset pelastivat minut kerran, ehkä he tekevät sen uudestaan.”

Todellisuudessa se luultavasti ajatteli korkeintaan, että taas nämä samat naamat ja tällä kertaa niillä on käsissään akkukoneet.

Mutta meille kohtaaminen oli erityinen. Harvoin pääsee näkemään näin konkreettisesti yhden auton koko elämänkaaren. Ensin se saapuu vaurioituneena, sitten se rakennetaan kuntoon ja lähetetään maailmalle. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin se palaa samaan paikkaan eläkepäivilleen, ja kaikki käyttökelpoinen otetaan talteen muiden autojen avuksi.

Siinä ympyrä sulkeutuu lähes täydellisesti.

Auto sai kolarin jälkeen 20 lisävuotta liikenteessä. Nyt se antaa omilla osillaan lisävuosia monelle muulle autolle.

Aika hyvä suoritus kulkupeliltä, jota elämä ei joka vaiheessa ole kohdellut aivan silkkihansikkain.

Hyvästi – ja tavallaan ei kuitenkaan

Kun alamme purkaa tätä vanhaa tuttua, mukana on tavallista enemmän historiaa. Tiedämme, miltä se näytti 20 vuotta sitten. Tiedämme, miksi se aikanaan meille tuli ja kuinka se rakennettiin takaisin liikenteeseen. Nyt näemme myös sen, mitä vuodet, kilometrit, suomalaiset talvet ja vaihtelevan tasoinen huolenpito ovat sille tehneet.

Päällisin puolin se on tullut tiensä päähän. Silti sen sisältä löytyy edelleen paljon hyvää.

Ehkä tässä on jonkinlainen elämänopetuskin: vaikka pinta olisi vähän nuhjuinen, takana olisi muutama kolhu ja oikeanlaista huolenpitoa olisi ollut tarjolla epätasaisesti, voi sisällä silti olla vielä runsaasti käyttökelpoista tavaraa.

Tai sitten tämä on vain tarina vanhasta autosta ja ihmisistä, jotka tulevat oudolla tavalla iloisiksi löytäessään ehjän ikkunannostimen 20 vuotta vanhasta ranskalaisesta.

Joka tapauksessa: tervetuloa takaisin kotiin, vanha ystävä.

Ensimmäisellä kerralla rakensimme sinut takaisin tielle. Tällä kertaa laitamme hyvän kiertämään – osa kerrallaan.

Ympyrä on sulkeutunut. Mutta tarina jatkuu vielä monen muun auton kyydissä.